Pronssia, wau!
Hippoksen yleisö siivitti kotijoukkue Jypin voittoon
Lukosta, ottelussa jossa oli taas jokakeväiseen tapaan pronssia tarjolla. Kysymys
kuuluu: who gives a shit?
Pronssipelien mielekkyydestä omat näkemyksensä julkisuuteen
ovat tuoneet mm. Leijonien # 11 sekä kotimaisen jääkiekon väriläiskä Jere Karalahti.
Pelaajien mielipiteistä päätellen pronssipelit eivät varmasti
nouse kategoriaan tähtihetket pelaajauralta, poikkeuksina case Kalle Koskinen.
sekä Naganon olympialaisissa saavutettu pronssi, jossa
mukana oli telluksen kovimmat lätkäjätkät. Naganon saavutuksen arvoa nostaa
myös se, että kyseessä oli olympialaiset – tapahtuma, johon jokainen huippu-urheilija
haluaa päästä edustamaan maataan ja tuomaan mitalin, olkoon vaikka pronssinen.
Lisäksi olympialaiset eivät ole jokakeväinen happening, toisin kuin MM-kisat
tai Sm-liigan pudotuspelit.
NHL:ssä on rationaalinen käytäntö pronssipelien suhteen,
niitä ei pelata. Jos häviät välierissä, niin kausi pakettiin, Budweiser kouraan
ja Havaijille toipumaan pitkästä kaudesta. That´s it. Ainoastaan mestaruus
kelpaa, eikä mitään almuja jaeta. Samanlainen käytäntö olisi hyvä saada myös
kotoiseen Sm-liigaan ja MM-kiekkoon.
Yksilöurheilulajeihin pronssimitaleilla on selkeä painoarvo,
koska kyseessä on yksittäisestä finaalikilpailusta, jossa pronssista, hopeasta
ja kullasta taistellaan yhdessä hetkessä. Jos siinä hetkessä tulet kolmantena maaliin, voitat
finaaleissa mitalin. Joukkuelajeissa finaaliin pääsee kaksi joukkuetta. -Mentaalisesti on paljon raskaampi hävitä välierissä ja odottaa välipäivä tai useampi, että
pääsee taistelemaan mitalista, joka on kuin balsamia haavoille. Aika laiha lohtu mestaruuden tavoittelun
rinnalla.
Näin lätkäfanina toivoisin, että arvon jääkiekkoväki
viisastuisi, kuuntelisi mitä aktiivipelaajat ovat mieltä näistä pronssipeleistä
ja ottaisivat ajatuksista vaarin ja
kehittäisivät sarjaohjelmat siihen suuntaan, että totally winning is only thing which counts.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti